12 TAPAA PILATA HELSINKI

 ja 12 ratkaisua

KIRJOITTANEET

Hanna Hannus & Matti Lehto

Tämä on pamfletti eli suomeksi kiistakirjoitus. Kuntavaalien 2025 alla esittelemme tässä ajatuksiamme 12 tavasta, miten Helsingin voi pilata.  

Ja tietenkin tarjoamme 12 ratkaisua, jotta niin ei kävisi.

Sisällys

Johdanto

1. tapa pilata Helsinki: Yhteisestä katutilasta pääsevät hyötymään vain harvat

2. tapa pilata Helsinki: Nähdään uudet kaupunginosat eristäytyneinä nukkumalähiöinä

3. tapa pilata Helsinki: Ajatellaan, että lapset kyllä löytävät kulttuurin pariin ihan itsestään

4. tapa pilata Helsinki: Arvotetaan nopea ajomatka kaiken edelle. Jopa lasten turvallisuuden

5. tapa pilata Helsinki: Ajatellaan, että yksi koko sopii kaikille myös joukkoliikenteessä

6. tapa pilata Helsinki: Nähdään tilat ja rakennukset pelkästään eurojen kautta

7. tapa pilata Helsinki: Ajatellaan, että sisäpihat on tarkoitettu pysäköintiin ja roskien säilytykseen

8. tapa pilata Helsinki: Jatketaan 1900-luvun kaupunkisuunnittelun linjaa ja annetaan moottoriteiden jatkua kantakaupunkiin

9. tapa pilata Helsinki: Ajatellaan, että luonto ja kaupunki ovat toistensa vastakohtia

10. tapa pilata Helsinki: Ei nähdä, miten houkutteleva kulttuuritarjonta meillä jo on

11. tapa pilata Helsinki: Byrokraattinen varovaisuus estää kaupunkitilan ottamisen haltuun

12. tapa pilata Helsinki: Luotetaan siihen, että lentämällä tänne pääsee

  • Ryhdyimme kirjoittamaan pamflettia, kun oivalsimme että mikään ei muutu kohti parempaa, ellemme unelmoi. Parempi, fiksumpi, oikeudenmukaisempi ja hauskempi Helsinki täytyy ajatella ja sanoittaa, jotta sitä kohti voi mennä.

    Tämän pamfletin kirjoittamista on ohjannut vahvasti ajatus, että elämän planeetan kestävissä rajoissa ei tarvitse olla kurjaa. Itse asiassa se todennäköisesti tekee elämästämme paljon parempaa. Pamfletti pyrkii vastaamaan kysymykseen, minkälaista on sellainen hyvä kaupunkielämä, jossa torjutaan ilmaston kuumenemista ja sopeudutaan jo tapahtuneeseen ilmastonmuutokseen.

    Tämä pamfletti on kokoelma ajatuksia siitä, miten kehittää kaupunkia nimeltä Helsinki.

    Olemme molemmat junantuomia (lisää henkilöhistoriaa Kirjoittajat-alasivulla). 

    Uskoimme, että Helsingissä on hyvä rakentaa oman näköinen elämä ja tavoitella unelmia. Että täältä saa koulutuksen, työtä, että täältä löytää samanhenkisiä ihmisiä ja alati kiinnostavia paikkoja, uutta kulttuuria, uusia katuja joilla kulkea. Että täällä voi uskoa mihin uskoo, rakastaa ketä rakastaa.

    Meille Helsinki on täyttänyt nuo lupaukset. Haluamme tehdä töitä sen eteen, että tuo lupaus on mahdollista täyttää myös tulevaisuuden helsinkiläisille, niin tänne syntyville kuin junan-, laivan- ja lentokoneen tuomille.

    Ilmastokriisi on vaikeasti hahmotettava kriisi. Silmämääräisesti päivät jatkuvat toistensa kaltaisina, mitä nyt tuulet yltyvät myrskyiksi useammin ja lumettomat talvet yleistyvät. Samaan aikaan tutkijat kertovat maailman olevan kiehumispisteessä, joka kesä rikotaan uusi kuumuusennätys, meri lämpenee ja lajit katoavat. Pelottavinta kaikista on kriisin estämisen hitaus.

    On syytäkin olla todella huolissaan. Ja kääntää huoli teoiksi ja toiminnaksi. Helsingin tulee myös alkavalla kaudella tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Olemme saaneet vähennettyä merkittävästi lähes kaikkia päästöjä. Liikenteen päästöjen vähentäminen on kuitenkin hidasta. Hiilivoimalat on pian jo suljettu: alkavalla valtuustokaudella liikenne on Helsingin suurin tupruttaja. Liikenteen päästöjen vähentäminen tarkoittaa mahdollisuutta panostaa joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn sekä viihtyisämpiin katuihin. 

    Helsingin tulee olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Hyvä ilmastopolitiikka ei ole elämänlaadun kurjistamista. Suurinta osaa ilmastotoimista ei edes näe: maalämmön asentaminen on tehokkaimpia tapoja vähentää asumisen päästöjä, mutta eipä kenenkään arki siitä muutu. Helsingin päästöt ovat 1990-luvulta lähtien laskeneet merkittävästi, mutta onko arkemme huonompaa kuin silloin? No ei ole. Helsinki voi olla edelläkävijä siinä, että elämä maapallon kantokyvyn rajoissa on paitsi mahdollista, myös laadultaan parempaa kuin ennen.

    Politiikassa argumentoidaan usein kieltojen kautta. Me emme halua Suomeen tai Helsinkiin sitä tai tätä. Erityisesti somekeskustelut pyörivät usein väsyttävää ympyrää, jossa yksi poliitikko tarttuu toisen sanaan ja kolmas puolestaan tähän. Tässä pamfletissa olemme tietoisesti yrittäneet lähteä liikkeelle toisesta kulmasta: etsimään ratkaisuita.

    Mitä me haluamme, minkälaisesta kaupungista unelmoimme? Mitä uusia ideoita meillä on tarjota?

    Se selviää alta.

    Asetimme kuitenkin pamfletin nimen muotoon 12 tapaa pilata Helsinki. Joka kohdassa esittelemme ennen ratkaisuamme myös ajatuksen siitä, miten kaupungin voi päästää menemään aivan väärään suuntaan. 

    Tällä muotoilulla haluamme havainnollistaa, että tekemättä jättäminen ei ole ratkaisu

    Me olemme valmiita toimimaan elinvoimaisen, eteenpäin katsovan, ihmisistään ja ympäristöstään huolta pitävän Helsingin puolesta. Jos pidät ratkaisuistamme, anna meille äänesi kuntavaaleissa.

    Matti & Hanna

1. TAPA PILATA HELSINKI: Yhteisestä katutilasta pääsevät hyötymään vain harvat

Ratkaisu: Vehreät puistokadut tuovat kadut ihmisille ja auttavat Helsinkiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen

Hyvässä kaupungissa asiat ovat lähellä. Kuitenkin sadattuhannet helsinkiläiset näkevät ovesta ulos astuessaan lähinnä asfalttia ja autojonoja. Pitääkö asian olla näin? Meidän pitää uskaltaa ajatella katutilaa uudelleen.

Pariisi tarjoaa inspiroivan esimerkin. Kaupunki on aloittanut uudistusprojektin, jossa kymmeniä tuhansia kadunvarren pysäköintipaikkoja muutetaan viheralueiksi sekä ihmisten ja yritysten käyttöön. Koulujen ja päiväkotien lähtikatuja on rauhoitettu moottoriliikenteeltä, mikä parantaa lasten turvallisuutta. Kolkoille aukioille luodut pienet mikrometsät auttavat sopeutumaan ilmastonmuutokseen muun muassa torjumalla lämpösaarekeilmiötä. Samankaltainen projekti on toteutettu myös pohjoisessa Oslossa.

Mitä tämä tarkoittaisi Helsingissä? Kaupunkimme on täynnä kadunpätkiä, jotka eivät ole autoliikenteen sujuvuudelle tärkeitä, mutta joiden katutila on varattu kapeita jalkakäytäviä lukuunottamatta yksinomaan autoliikenteelle ja autojen säilytykselle. Kantakaupungissa tällaisia ovat muun muassa Vaasankatu, Fleminginkatu, Kankurinkatu, Rikhardinkatu, Kolmas linja, Vironkatu, Laivanvarustajankatu, Hakaniemenkuja ja moni muu.

Mitä jos ajattelisimme nämä kadut uudestaan? Kutsumme konseptia puistokaduksi. Huoltoajo, roudaus ja kotiovelle ajo olisi mahdollista jatkossakin, mutta katutilaa otettaisiin ajoneuvosäilytykseltä puille, kaupunkiviljelylle, terasseille, istumaryhmille, ulkokuntosalille, kioskitoiminnalle – ja muille ideoille, joita kadun asukkaat itse keksivät. Puistokatu voisi olla toisesta päästä suljettu liikenteeltä, jolloin sinne voisi hyvillä mielin sijoittaa myös lasten leikkipaikan ilman pelkoa autoliikenteestä. Mitä jos kadun asukkaat itse saisivat äänestää tulisiko katu muuttaa puistokaduksi – ja vieläpä vaikuttaa sen toiminnallisuuksiin?

Puistokatuja kannattaa toteuttaa etenkin siellä, missä on lähellä maanalaisia parkkiluolia ja muita paikoitusmahdollisuuksia. Huomattavaa on, että enemmistö helsinkiläisistä kotitalouksista ei omista autoa – ja tämä luku korostuu etenkin kantakaupungissa. Koko Helsingin katutilasta noin 75 % ja kantakaupungin katutilasta noin 63 % on varattu autoille.

Oppeja voidaan ottaa viime vuosien kesäkaduista – kuitenkin pysyvämmät ratkaisut mahdollistavat laadukkaampia toteutuksia. On aika ottaa kaupungin kadut asukkaille!

Kuvat: Christophe Belin, Joséphine Brueder, Pariisin kaupunki

2. TAPA PILATA HELSINKI: Nähdään uudet kaupunginosat eristäytyneinä nukkumalähiöinä

Ratkaisu: Rakennetaan uusiinkin kaupunginosiin kirjasto, lähipalveluja ja tiloja kohtaamisille

Helsinkiin on nopeasti rakentunut uusia kaupunginosia. Tuhannet ja tuhannet toisensa jälkeen ovat luoneet ja omaksuneet uusia kaupunginosaidentiteettejä: jätkäsaarelainen, kalasatamalainen – pian hernesaarelainen ja malminkenttäläinen.

Kaupalliset palvelut saapuvat uusille asuinalueille vasta kun asukkaita, eli potentiaalista asiakaskuntaa, on tarpeeksi. Vuosikymmen voi vierähtää, mutta tunne “työmaan keskellä” asumisesta pysyä.

Kaupunki voi kuitenkin omalla toiminnallaan vauhdittaa sitä, että uusilta asuinalueilta löytyy mielekästä tekemistä. Kirjastot, kulttuuritalot ja kylätalot toimivat alueensa yhteenkokoajina ja identiteetin luojina. Siksi on erityisen tärkeää, että uusiinkin kaupunginosiin saadaan kirjasto.

Myös puistot ja viheralueet ovat tärkeitä siinä, että ihmiset voivat tuntea alueen omakseen. Siksi periaatteeksi tulisikin rakentaa puistot mahdollisimman alkuvaiheessa rakentamista, jolloin ensimmäisetkin asukkaat voisivat viettää viihtyisiä kesäpäiviä lähipuiston piknikillä – ja puut olisivat ehtineet kasvaa isoiksi kun alue täydentyy.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

Tapio Haaja

3. TAPA PILATA HELSINKI: Ajatellaan, että lapset kyllä löytävät kulttuurin pariin ihan itsestään

Ratkaisu: Aloitetaan Helsingissä ohjelma, jossa jokainen 3-17-vuotias pääsee kerran vuodessa kulttuurikäynnille

Joissain Helsingin kouluissa käydään harva se kuukausi museoissa, joissain ei ole mahdollista toteuttaa retkiä kovin usein.

Helsingissä on jo kulttuurin kummilapset, jonne kutsutaan koko ikäluokka - mutta ohjelma ei vielä saavuta kaikkia. On valtakunnallinen Taidetestaajat, joka vie kahdeksasluokkalaisia kulttuurin pariin. Näiden lisäksi koko ikäluokan ja kaikki kaupunginosat tavoittavia kulttuurikäyntejä tarvitaan enemmän.

Kulttuurikäynnit voi toteuttaa päiväkotien ja koulujen kautta, mutta huolehtien siitä että niillä on aidosti mahdollisuus toteuttaa käynti: onko riittävästi aikuisia valvomassa ryhmää? Onko kohteen valinta ja retken suunnittelu tehty helpoksi opettajalle, jolla muutenkin on tuhat ja yksi asiaa hoidettavanaan?

Kulttuurikäynti voi olla laajalla skaalalla: taidenäyttely, teatteri, tanssi, sirkus, museo, konsertti, työpaja, kirjailijavierailu… Lasten ja nuorten omia toiveita on hyvä kuulla.

Kulttuurin ystäväksi voi tulla kulttuuria näkemällä ja kokemalla. Huolehditaan, että ihan kaikilla helsinkiläisillä lapsilla ja nuorilla on oikeus nähdä, kuulla ja kokea, mitä kaikkea pääkaupungin kulttuurielämä on.

Kuva: Darwin Boaventura / Unsplash

4. TAPA PILATA HELSINKI: Arvotetaan nopea ajomatka kaiken edelle. Jopa lasten turvallisuuden.

Ratkaisu: Toteutetaan ohjelma, jossa kaikkien koulujen ja suojateiden turvallisuutta tarkastellaan ja parannetaan

Mechelininkatu ja Koskelantie ovat nousseet otsikoihin katuina, joiden lähistöllä vanhemmat joutuvat jatkuvasti jännittämään lastensa koulumatkojen puolesta. Syynä ovat autoilijat ja puutteellinen liikennesuunnittelu: liian korkeat ajonopeudet, heikosti suojatut suojatiet ja huonot autoilijoiden asenteet. 

Kenen etua palvelee se, että helsinkiläiset joutuvat jatkuvasti olemaan sydän syrjällään lastensa turvallisuuden puolesta?

Kenenkään oikeus päästä minuutin tai pari nopeammin työpaikalleen tai kauppaan ei voi koskaan olla tärkeämpää kuin lasten oikeus kulkea turvassa kouluun. Tämä täytyy kaupunkisuunnittelussa taata.

Sen pitäisi olla helsinkiläinen ylpeydenaihe, että täällä lapset voivat kulkea itsenäisesti koulumatkat. Se jos mikä on myös kansainvälinen vetovoimatekijä. Kaiken lisäksi on falskia puhua lasten liikkumattomuuden kriisistä, jos näin keskeistä arkiliikunnan osaa ei laiteta kuntoon.

Helsingissä tulee toteuttaa ohjelma, jossa suojateiden ja koulumatkojen turvallisuutta parannetaan. Ohjelman voi aloittaa kartoittamalla jokaisen koulun ympäristöstä kyselyillä onnettomuuksia ja vaaran tunnetta aiheuttavat suojetiet ja risteykset. Näille laaditaan suunnitelma turvallisuuden parantamiseksi esimerkiksi hidastetöyssyillä, kaistojen kavennuksilla, nopeusvalvontakameroilla tai perustamalla kävelykatuja.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

5. TAPA PILATA HELSINKI: Ajatellaan, että yksi koko sopii kaikille myös joukkoliikenteessä

Ratkaisu: Tehdään joukkoliikenteestä helppoa erilaisiin tilanteisiin

Toimiva liikenne on hyvän kaupungin perusedellytys. Tehokkain, kestävin ja kaikin puolin fiksuin tapa liikuttaa suuria määriä ihmisiä on joukkoliikenne, se on tiedetty Euroopan kaupungeissa jo 1800-luvulta lähtien.

Helsinkiläisiä on pian 700 000. Se tarkoittaa 700 000 erilaista tapaa ja tarvetta liikkua. Jokaiselle ei voida tarjota yksilöllistä joukkoliikennettä (se ei olisi enää _joukko_liikennettä), mutta joukkoliikenteen pitäisi pystyä mukautumaan erilaisiin tilanteisiin.

HSL:n aiemmin ajama tasatariffi toimi juuri tätä vastaan – se olisi tehnyt lyhyistä ja pitkistä matkoista yhtä kalliita. Päinvastoin hinnoittelun pitäisi kannustaa joukkoliikenteen käyttöön myös kantakaupungin sisällä. Ei ole fiksua, että pariskunnalle on halvempaa ottaa Bolt kuin kaksi kertalippua ratikkamatkalle. Siksi tarvitaan erillinen yhden vyöhykkeen kertalippu.

Toinen asiakaslähtöinen uudistus liittyy yöliikenteeseen. Kaupunki elää yhä enemmän ympäri vuorokauden. Siksi yömetro pitäisi tuoda takaisin. Edellisellä kokeilulla huomattiin, että metron käyttäjiksi siirtyi enemmän ihmisiä kuin idän yöbusseista poistui. Kokeilu tehtiin vuonna 2014, eli ennen Länsimetron avautumista. Jätkäsaaresta Ilmalaan kulkevan yöratikka 9N:n pariksi sopisi esimerkiksi Punavuoresta Töölön kautta Ruskeasuolle jatkava 10N.

Toisaalta, voisiko kertalippuun kuulua aina myös kaupunkipyörälippu, jolloin matkaa voi tarvittaessa jatkaa vielä pysäkiltä pyörällä eteenpäin

Erilaisiin tilanteisiin mukautuva joukkoliikenne tekee siitä houkuttelevaa ja luotettavaa, ja sen takia sitä halutaan myös käyttää.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

6. TAPA PILATA HELSINKI: Nähdään tilat ja rakennukset pelkästään eurojen kautta

Ratkaisu: Hyödynnetään rakennusperinnön valtava potentiaali

Aikakausien, tyylien ja historioiden kerroksellisuus tekee Helsingistä rakastettavan. Ihmiset kiinnittyvät ympäristöönsä ja rakennuksiin. Tälle tunnearvolle on kaupungin kehittämisessä vaikeaa laittaa hintalappua, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä tulisi huomioida. Harjun vanha ruumishuone antaa nuorisotalolle niin paljon omaleimaisemman ja ikimuistoisemman ympäristön kuin modernimmat, kenties saavutettavammat tilat kauppakeskuksessa. Se myös henkii tiettyä pysyvyyttä ja jatkuvuutta – juuri kerroksellisutta.

Lukujen valossa vanhat rakennukset ovat haasteellisia. Korjauskustannukset sekä nykyajan tarpeet ja määräykset eivät aina käy yhteen sen kanssa, että vanha rakennus saataisiin hyötykäyttöön. Siksi onkin pidettävä huoli, että rakennusperinnön potentiaali otetaan huomioon, eikä kaupungin tilaomistusta nähdä vain taloudellis-hallinnollisesta näkökulmasta.

Yksi esimerkki on Sörnäisten kruununmakasiini, Hämeentiellä sijaitseva viljavarastorakennus vuodelta 1892. Se on ainoa laatuaan kaupungissa ja alueensa vanhimpia rakennuksia. Valtio lahjoitti sen Helsingin kaupungille 1981, joka on pitänyt sitä tyhillään vuodesta 2006 lähtien. Rakennus on huonokuntoinen ja esimerkiksi palomääräysten takia sen käyttöönotto on ollut työlästä. Tämä luo valitettavasti helposti kierteen, jossa rakennusta ei saada käyttöön ja sen kunto heikkenee entisestään. Vaikka kruununmakasiinin tulevaisuus on vielä avoin, pieniä merkkejä toiveikkaammasta tulevaisuudesta sen suhteen on näköpiirissä.

Kaupungin on otettava aktiivinen rooli siinä, että kulttuurihistorialliset kohteet saadaan käyttöön. Tila on parempi helsinkiläisten käytössä kuin tyhjillään. Samoja odotuksia ja periaatteista esimerkiski tuoton suhteen ei voi soveltaa kulttuurihistoriallisesti merkittäviin rakennuksiin. Kaupungin on haettava myös mahdollisia uusia rooleja siinä, miten se voi toimia kätilönä tilojen käyttöön otossa. 

Kiinnostavia tulevaisuuden kohteita tulevat olemaan mm. Vallilan varikko, Helsingin vankila Hermannissa sekä Hanasaaren suljettu kivihiilivoimala. Mitä jännää ja innostavaa niihin voisikaan sijoittua tulevaisuudessa?

Kuva: Mika Wegelius / Unsplash

7. TAPA PILATA HELSINKI: Ajatellaan, että sisäpihat on tarkoitettu pysäköintiin ja roskien säilytykseen

Ratkaisu: Otetaan korttelipihoihin mallia Kööpenhaminasta

Kun Helsinkiä katselee karttasovelluksesta satelliittikuvalla, näkyy monen umpikorttelin sisäpihalla harmaata. Helsingin kantakaupungin korttelipihoista aika moni on pysäköintipaikkojen ja roskakatosten valtakuntaa, joissa tonttien rajat on valettu betonisiksi muureiksi.

Kaavan mukaan niistä monien kuuluisi olla yhtenäisiä sisäpihoja, joilla on istutuksia. Sen sijaan jokaisella taloyhtiöllä on oma roskakatoksensa, oma matontamppaustelineensä ja ehkä yksittäinen keinu tai hiekkalaatikko.

Mikä sitten mättää? Yhteisen korttelipihan toteuttamiseen ei ole ehkä osaamista tai se nähdään byrokraattisena. Lisäksi olemassa olevista pysäköintipaikoista on monille taloyhtiöille vaikea luopua - vaikka niiden olemassaolo helpottaa yleensä vain muutaman asukkaan arkea. 

Kun sisäpihoihin panostetaan, ne voivat vastata moniin tarpeisiin: tuoda lisää vehreää ja viihtyisää tilaa kaupunkiin, tarjota talon lapsille suojaisia leikkipaikkoja ja parantaa naapuruston yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Mallia muutokseen tulisi hakea Kööpenhaminasta, jossa kaupunki on ottanut aktiivisen roolin korttelipihojen kehittämisessä. Muutoksen toteuttamiseksi vaaditaan, että 2/3 korttelin asukkaista haluaa yhteispihan. Tarvitaan siis reilu enemmistö, mutta harvat vastarannan kiisket eivät voi torpata suunnitelmaa.

Kööpenhaminan kaupungissa on myös pihamuutosten suunnittelua hoitavia työntekijöitä, mikä sujuvoittaa muutosta. Korttelipihan prosessiin kuuluu, että pihalle tulee yhteinen jätehuolto ja kiinteistöt hoitavat yhdessä pihan kulut - ja perustavat sitä varten oman yhdistyksen.

Sisäpihoille mahtuu niin puita, kukkaistutuksia kuin viljelylaatikoita. Sisäpihoja viherryttämällä saadaan kaupunkiin paljon lisää puistomaista ympäristöä.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

8. TAPA PILATA HELSINKI: Jatketaan 1900-luvun kaupunkisuunnittelun linjaa ja annetaan moottoriteiden jatkua kantakaupunkiin

Ratkaisu: Liikutetaan ihmisiä, ei välineitä

Helsinkiä on vuosikymmenet kehitetty autoliikenteen ehdoilla. Muu on jäänyt tilan käytössä toissijaiseksi. Kuuluisin esimerkki tästä on 1960-luvun Smith-Polvisen suunnitelma, jossa keskustan läpi haluttiin rakentaa kaksi moottoritietä valtavine liitymineen.

Moottoritiemäinen ympäristö jakaa alueta kahtia ja luo luotaantyöntävää tilaa. Se haaskaa tilaa ja kantakaupungissa meillä ei ole tilaa haaskattavaksi. Autoliikenne vaatii paljon enemmän kuin yhden auton koon verran tilaa. Ja mitä nopeammin auto kulkee, sitä enemmän sille on varattava tilaa mm. turvavälien takia. Vain 40 km/h kulkeva auto vaatii jo 60 m2 katutilaa. Saati sitten liittymät, jotka massiivisuudessaan vastaavat tuhansien ihmisten kaupunginosia.

Ratkaisuksi Helsingin keskustaan elävyysongelmaan väläytetään välillä autoilun edellytysten lisäämistä keskustan suuntaan. Lisää kaistoja, tunneleita sun muuta. Ajattelumalli on yksinkertainen: lisää kaistoja keskustan suuntaan niin kävijöitäkin tulee lisää.

Harmi vain, että ajattelumalli on juuri sitä, aivan liian yksinkertainen. Se ei ota huomioon sitä, että samalla helpotetaan autoilua keskustan läpi; läpiajoliikenne kun ei tuo keskustaan yhtään euroa tai pisaraakaan elävyyttä. Kun autoilua jossain helpotetaan, se houkuttelee sinne lisää autoja. Lopputuloksena on, että keskustaan haluavien ajo ei juuri helpotu ja yhä useampi käyttää keskustaa vain läpikulkupaikkana. Siinä ei ole järkeä, että nopea reitti kantakaupungin itäpuolelta Helsingin länsipuolelle – vaikkapa Herttoniemestä Hankoon – kulkee Helsingin keskustan kautta. 

Sörnäisten rantatie on jäänne ajalta, jolloin Smith-Polvisen suunnitelma tuntui hetken hyvältä ajatukselta. Moottoritie ei kuulu kaupunkiin. Asunnot ja puistot kuuluvat. Molempia saisimme lisää, jos rantatien kaistoista vähennettäisiin edes kaksi.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

9. TAPA PILATA HELSINKI: Ajatellaan, että luonto ja kaupunki ovat toistensa vastakohtia 

Ratkaisu: Suojellaan Helsingin luontoalueita ja tehdään luonnossa liikkumisesta helppoa

Luonto on osa kaupunkia. Helsingistä erityisen tekee, että pääkaupungin alueelta löytyy paljon arvokkaita luontotyyppejä.

Suomen pääkaupungissa voi kuulla palokärjen kaihoisan kutsuhuudon Haltialan metsässä, ilahtua kukkuvasta käestä Mellunmäen metsissä ja haistella suopursujen tuoksua Kruunuvuorenlammella.

Luonnon ja kasvavan kaupungin suhteesta on keskusteltu paljon viime vuosina. Ei ole ihan helppo operaatio mahduttaa kaupunkiin 200 000 uutta asukasta, jotta kasvavassa kaupungissa riittää koteja kaikille.

Isossa kuvassa Helsinki on kasvanut näin: Aiempina vuosikymmeninä (1960–70-luvuilla) suuri asukasmäärän lisäys toteutettiin hakkaamalla metsät lähiöiksi, rakentaen väljästi ja kauemmas keskustasta. Kyllä niin oltaisiin voitu toimia nytkin: rakentaa Östersundom, Vartiosaari ja Kivinokka täpötäyteen. Näitä kaikkia ihan tosissaan harkittiin. (Tiedätkö, mikä puolue on ollut keskeisesti torppaamassa näitä kaikkia? Vinkki: luet sen ehdokkaiden pamflettia)

Kasvien ja eläinten kannalta suuret yhtenäiset luontoalueet ovat kuitenkin erityisen tärkeitä. Luonnon lähtökohdista käsin on parempi ratkaisu kohdistaa rakentamista jo rakennetuille alueille ja täydennysrakentamiseen. Helsinki on juuri tänä vuonna päättämässä uuden luonnonsuojeluohjelman: vuoteen 2038 mennessä suojellaan tiukasti 10 % Helsingin pinta-alasta.

Kaavoituksessa tarvitaan sekä lähiluonnon vaalimista että jämäkkää luonnonsuojelualueiden perustamista. Se ei ole todellakaan helppo tehtävä kasvavassa kaupungissa, mutta tilaa rakentamiselle voidaan löytää nykyisin liikenteeseen, pysäköintiin ja teollisuuteen tarkoitetuilta, jo rakennetuilta alueilta.

Luonto ja kaupunki eivät ole toistensa vastakohtia. Helsingistä tekee kansainvälisesti ainutlaatuisen pääkaupungin juuri se, miten helposti täällä pääsee luontoon.

Tiedämme yhä enemmän monimuotoisessa luonnossa olemisen positiivisista vaikutuksista meidän ihmisten terveydelle: niin mielen hyvinvoinnille kuin kehon vastustuskyvylle. Varmistetaan että kaikenlaiset helsinkiläiset - junantuomat, tänne muista maista muuttaneet ja paljasjalkaiset stadilaiset - halutessaan tietävät, miten sinne luontoon pääsee.

Luontokohteiden pitää olla saavutettavia myös helsinkiläisten enemmistölle, jonka talouteen ei kuulu autoa. Rakennetaan riittävästi myös esteettömiä luontopolkuja sekä lapsille sopivia luontoreittejä. Helsingin kannattaa (ihan konkreettisesti) madaltaa kynnystä lähteä luontoon retkeilemään ja virkistymään.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

10. TAPA PILATA HELSINKI: Ei nähdä, miten houkutteleva kulttuuritarjonta meillä jo on 

Ratkaisu: Perustetaan Helsinkiin Museokorttelit

Museojonot ovat yksi liikuttavimmista Helsinki-jutuista: niissä yhdistyvät suomalaisten rakkaus jonottamiseen ja kulttuuriin. Helsingissä on niin laadukkaita näyttelyitä, että niitä tullaan katsomaan myös pidemmältä.

Museot todellakin kiinnostavat ihmisiä. Wienissä on Museumviertel, Berliinissä Museuminsel ja New Yorkissa Museum Mile. Helsingissä on aivan vastaava keskittymä, mutta emme ole sitä vain vielä piirtäneet kartalle. Helsingissä on niin ihania museoita, että niihin jonotetaan. 

Me helsinkiläiset tiedämme tämän jo, mutta onko laadukkaiden museoidemme potentiaalia täysin ymmärretty kaupungin markkinoinnissa? 

Varsinkin, kun monet museoista sijaitsevat varsin lähekkäin. Kampin ja Kluuvin alueella museo löytyy lähes joka korttelista! 

Sieltä löytyvät Kiasma, Amos Rex, Luonnontieteellinen museo, Taidehalli, HAM ja Ateneum. Hakasalmen huvila, Valokuvataiteen museon K1 ja Helsingin kaupunginmuseo eivät myöskään ole kaukana. Näiden alueen museoista neljä on Suomen viiden suosituimman museon listalla.

Tehdään näistä kortteleista näyttävä, houkutteleva Museokorttelit-alue, joka samalla nostaa esiin myös kaikkia muita Helsingin upeita museoita – niin nykyisiä kuin tulevaa Arkkitehtuuri- ja Designmuseota.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

11. TAPA PILATA HELSINKI: Byrokraattinen varovaisuus estää kaupunkitilan ottamisen haltuun

Ratkaisu: Lisää uintipaikkoja ja mahdollisuuksia kaupunkilaisille

Ihana kaupunki on sellainen, jonka ihmiset haluavat ottaa omakseen. He valtaavat kadut, rannat, puistot ja aukiot ja luovat uutta. Hyvä kaupunki mahdollistaa tämän ja näkee kaupunkilaisten aktiivisuuden positiivisena asiana, ei uhkana.

Helsinki on merellinen kaupunki, joka ei ole ottanut tarpeeksi irti merellisyydestään. Positiivisiakin poikkeuksia on. Esimerkiksi Kalasatamassa nähdään, miten miten mereen rakennetut portaat ovat innostaneet kaupunginosan asukkaita uimaan meressä kesät talvet. Samaa tulisi tehdä ympäri kaupunkia.

Kaupungin tulee löytää tapa, jolla liiallinen byrokraattinen varovaisuus ei estä helsinkiläisiä nauttimasta ympäröivästä kaupungista. Esimerkiksi puiset mattolaiturit ovat olleet helsinkiläisten rakastamia, osa kaupungin identiteettiä.

Ilmastonmuutokset myötä helleaaltojen lisääntyminen on myös tärkeä syy lisätä matalan kynnyksen uimapaikkoja kaupungissa.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

12. TAPA PILATA HELSINKI: Luotetaan siihen, että lentämällä tänne pääsee

Ratkaisu: Helsingin tulee laatia oma pintaa pitkin matkustamisen strategiansa

Onko ilmastotyömme riittävää, jos kyllä panostamme joukkoliikenteeseen ja pidämme kasvisruokapäiviä, mutta edelleen markkinoimme tänne saapumista ensisijaisesti lentäen?

Ei ole enää tätä päivää sulkea silmiä lentämisen valtavalta ilmastokuormitukselta. Helsingin matkailumarkkinointi nojaa edelleen vahvasti siihen, että tänne saavutaan lentäen.

Ihminen on utelias laji. Matkailu on tärkeää monille ihmisille, ajatusten ja ideoiden leviämiselle, kohtaamisten ja uuden oppimisen kannalta. Matkailua on kuitenkin tehty jo kauan ennen suuria päästöjä aiheuttavien lentokoneiden keksimistä. Matkailua on mahdollista tehdä myös maapallon kantokyvyn rajoissa.

Vaikka Suomi sijaitsee Euroopan pohjoisella laidalla merenlahden takana, pääsee tänne myös pintaa pitkin. Helsingin satama on itse asiassa Euroopan vilkkain matkustajasatama. Tallinnan lisäksi Helsingistä on yhteydet laivoilla Ruotsiin ja Saksaan, joista pääsee kätevästi jatkamaan matkaa junalla. Bussit vievät Baltian halki itäiseen Eurooppaan.

Kun Rail Baltica valmistuu, on Helsinki vain lyhyen laivamatkan päässä manner-Euroopan junareiteistä. Haaparannan-radan sähköistyksen myötä pohjoisen kautta pääsee suoraan junalla Ruotsiin, mikä avaa myös kiinnostavia mahdollisuuksia.

Helsinki tarvitsee kunnianhimoisen pintaa pitkin matkustamisen strategian. Strategiassa tulee linjata toimet, millä Helsinki kannustaa saapumaan kaupunkiin ensisijaisesti maa- ja meriteitse, ja miten kaupungin omaa työmatkustamista voidaan tehdä nykyistä ekologisemmin. Helsingillä voisi olla aktiivinen rooli myös merenkulun päästöjen vähentämisessä.

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash